Koulu tarvitsee lisärahoitusta
"Peruskoulu luotiin turvaamaan mahdollisuuksien tasa-arvoa eri taustoista tuleville lapsille, mutta nykyisin tasa-arvona pidetään lopputulosten tasa-arvoa: sitä että kaikki menestyvät yhtä hyvin. Jos lääkärien lapset pärjäävät paremmin kuin työväenluokkaiset lapset, se katsotaan epätasa-arvon ilmentymäksi.
On kuitenkin mahdotonta tehdä sellaisia tukitoimia, että kaikki saavuttaisivat samat oppimistulokset kuin lahjakkaimmat lapset. Niinpä pyrkimys lopputuloksen tasa-arvoon johtaa helposti siihen, että rima putoaa keskitason alle."
Peruskoulu kriisissä – Lapsilta vaaditaan liian vähän, sanoo tutkija (Helsingin Sanomat)
Huoh… Tällaiset jutut oikeastaan vain väsyttää. Sanotaan se siis vielä kerran: Lääkärin lapsi ei ole geneettisesti ylivoimainen verrattuna muihin lapsiin. Koulutustaso periytyy Suomessa lähinnä sosioekonomisen taustan vuoksi. Korkeastikoulutetuilla vanhemmilla on enemmän sosiaalista pääomaa. Ylipäänsä näillä vanhemmilla on tietoa ja usein rahaa, joiden avulla he auttavat lapsiaan etenemään koulussa.
Koulutukseen pitää panostaa
Aloitan ensin positiivisilla jutuilla. Tämän jälkeen kirjoituksessa on myös osuus, jossa lyttään artikkelia.
Minusta koulutuksessa olisi tärkeä panostaa
- ryhmäkokojen pienentämiseen - erityisesti, kun luokassa on tukea tarvitsevia oppilaita
- moniammattilliseen osaamiseen koulussa: opettajilla pitää olla aikaa suunnitella ja toteuttaa laadukasta opetusta
- Tässä auttaa, kun koulussa on myös hallinnon ja terveydenhuollon ammattilaisia töissä.
- riittäviin resursseihin vastata tuen tarpeisiin; tarpeeksi erityisopettajia ja koulunkäynninohjaajia
- työurien jatkuvuuteen; määräaikaisuudet minimiin ja kesäajan palkka määräaikaisille työntekijöille.
Pahiten hiertäviä asioita jutusta
Tasoryhmät
Tasoryhmät on haitallisia ja epätasa-arvoistavia. Niiden välillä liikkumista ei oikeastaan tapahdu ja oppilaat jämähtävät tiettyyn tasoryhmään.
Jutussa esitellään tasoryhmä-light -versio, jossa oletetaan, että opettajat ovat koko ajan tilanteen päällä. He seuraavat, jos oppilas voisikin siirtyä toiselle tasolle. Perustavanlaatuinen ongelma on, että millä ajalla opettaja tekee tätä? Jutussa myös annetaan ymmärtää, että näitä opettajia olisi useita luokassa. Tässäkin siis halutaan sellaisia asioita, joita pitäisi rahoittaa.
Itseohjautuvuus
Itseohjautuvuus ja sen syyttäminen nousee aina uudelleen ja uudelleen. On ilmeisesti ollut niin, että jotkin opetusmenetelmät, joita on myyty itseohjautuvuuden varjolla, ovat jättäneet oppilaita heitteille. Tämä ei kuitenkaan ole sääntö kouluissa. Opetussuunnitelmassakaan itseohjautuvuus ei ole menetelmä, vaan tavoite.
Päättökoe
En ymmärrä päättökoevimmaa, joka välillä nousee esiin. Ylioppilaskokeet aiheuttavat tunnetusti kovaa stressiä, joten halutaanko sama aiheuttaa myös 9.-luokkalaisille? Kyllä - arvosanat eivät ole vertailukelpoisia ja se on ongelma.
Tämä kuitenkin johtuu siitä, että arvosanajärjestelmä itsessään on epäonnistunut. Arvosana typistää oppilaan osaamisen yhteen numeroon ja ulkoistaa oppimisen ajattelua ja arviointia oppilaalle.
Luokalle pitäisi pystyä jättämään
Jutussa on lentävä lause: “Luokalle jäämisen uhka motivoi”. Luokalle jättäminen on varmasti sosiaalisesti raskas kokemus lapselle, joka aiheutuu siitä, että tarvittavia tukitoimia ei ole voinut järjestää aiemmin. Se on myös aika rankka rangaistuskeino niille oppilaille, joita haluaisi sanoa häiriköiksi.
Ulkopuolelta huutelu
“Ulkopuolelta kritisointi leimataan asiantuntemattomaksi huuteluksi, sisäpuolella taas ei nähdä tai haluta myöntää tehtyjä virheitä.” Ei tämä näytä estävän näitä loputtomia juttuja koulun rappiotilasta.
Olen valmistunut opettajaksi, mutta en ole tehnyt juurikaan opettajan töitä. Siksi olisikin tärkeää, että meidän koulun ulkopuolisten sijaan, puhuttaisiin opettajille.
Ota yhteyttä, seuraa ja tue!
Mitä ajatuksia heräsi? Ota yhteyttä: sami@samimaatta.fi. Kirjoita minulle, jos haluaisit olla auttamassa kampanjassa. Jokaiselle löytyy tekemistä - pienempää tai suurempaa!
Voit ottaa yhteyttä Mastodonin, Instagramin tai BlueSkyn kautta.
Voit tukea kampanjaani jakamalla julkaisujani tai lahjoittamalla.